maanantai 22. syyskuuta 2014

Hääblogi Save The Date -voittajat ja söpö kampaus


Save The Date -kilpailun lippupakettien voittajat on nyt arvottu ja Save The Date -messujärjestäjä Hanna on teihin sähköpostitse yhteydessä piakkoin :) ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE & KIITOS OSALLISTUJILLE!

Tänään olen pohtinut hääkampausta. Hiukset ovat naisen kruunu ja näin ollen bad hair day ei tule hääpäivänä kuuloonkaan. Koska häämme ovat elokuussa täytyy ottaa huomioon sää ja kuumuus. Menneiden vuosien perusteella hääpäivämme tulee olemaan kesän viimeisiä helleviikkoja, tänä vuonna noilla paikkein oli myös niitä trooppisia sateita (mm. sinä päivänä kun meillä oli palaveri juhlapaikalla). Toivon aurinkoa, jolloin hääjuhlaa voi levittää omenapuutarhaan, kuten olemme ajatelleet. Esimerkiksi aloitusmalja on ajateltu nostaa aurinkoisessa ulkoilmassa. 

Oli se tukka sitten millainen tahansa, hääkampaukseeni tulee valkoisia orkideoja, sen olen päättänyt. Löysin aivan ihanan kuvan (alla) auki olevasta häätukasta. Itse tykkään kovasti tästä 60-luvun jopa vähän överiksi menevästä kuohkeudesta ja volyymista. Pidän hiuksiani usein kiinni, mutta kun laittaudun, en tupeerauskampaa ja volymizereita säästele. Tällainen olisi siis ns. tosi minua. Se riippuisi sitten säästä, kuinka kuohkeana tämmöinen unelma pysyisi loppuillasta... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti