keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kuplia, riisiä vai jotain ihan muuta?

Riisin heittäminen vastavihityn hääparin päälle juontaa juurensa hedelmällisyysrituaaliin. Muinaisessa Roomassa avioparin päälle heitettiin riisiä, taateleita, jyviä, pähkinöitä ja kolikoita tuomaan onnea, hedelmällisyyttä ja menestystä avioelämään. Pohjois-Eurooppaan tapa rantautui vasta 1800-luvulla. Esimerkiksi Puolassa karkkien ja kolikoiden heittelykin on vielä yleistä. On tärkeää kysyä vihkikirkolta lupa härpäkkeiden heittelyyn ja ottaa selvää kuka siivoaa jäljet.

Oih, sitä hetkeä, kun meidät on vihitty ja vuorossa on grand exit kirkosta päivänvaloon ensimmäistä kertaa herrana ja rouvana. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja, joilla vieraat voisivat tuota hetkeä juhlistaa.


RIISI
Vastoin joitakin urbaaneja uskomuksia, linnut eivät kuole riisinjyvien syömiseen. Lähinnä kirkkojen asettamat riisinheittokiellot johtuvat siitä, että niiden siivous on hankalaa - varsinkin jos samana päivänä vihitään useampi pari ja kirkon edustan tulisi olla siisti seuraavan parin saapuessa. Riisi on se perinteinen, itsekin sitä mietin, mutta tulin siihen tulokseen, että meitä ei riisisateessa nähdä - riisiä on sen jälkeen kaikkien kampauksissa ja vaatteissa tuhoton määrä?



SAIPPUAKUPLAT
Saippuakulpiin ihastuin, niitä oli pikkusiskoni häissä muutama vuosi sitten. Todella kauniin näköistä, kun ilma täyttyy kimmeltävistä kuplista. Huolenani ovat kuitenkin puvun mahdollinen tahriintuminen ja kirkon edustan loputtomien kiviportaiden liukkaus saippuasateen jälkeen?



SÄDETIKUT
Sädetikut näyttävät upealta tummaa taivasta vasten. Elokuussa taivas ei vielä pahemmin tummu päivällä, joten niin ihanalta kuin säkenöivä valoverho näyttäisikin, se ei ehkä sovi meille?



TERÄLEHDET
Ruusun tms. kukan sametinpehmeät terälehdet ovat myös kaunis vaihtoehto ilmaan heitettäväksi. Lisäksi terälehdet voi valita häiden teemaväreihin sopiviksi, joka on iso plussa. Terälehtien varjopuoli on se, että ne värjäävät helposti. Kirkolla voi olla näidenkin heittelyyn sanottavansa, sillä jonkun terälehdet on kirkon edustalta kerättävä...



KONFETIT
Konfetit ovat pieniä ohuesta paperista valmistettuja suikaleita/palasia, joita löytyy monissa muodoissa, väreissä ja tekstuureissa. Nämä ovat todella suosittuja ainakin Amerikassa, teemaan modifiointi on helppoa. Konfetteja myydään sekä irtona, että "konfettipyssyissä", jotka poksauttavat sisällään olevat konfetit ilmoille näyttävästi. Näidenkin heittelyssä kirkolla saattaa olla sanottavansa...



NAUHAKEPIT
Nauhakepit eli "wedding wands" on Amerikasta rantautunut ilmiö. Taikasauvamaiset wandit voi tuunata täysin mieleisekseen. Ideana keppi, jonka päässä nauhoja ja pieni tiuku. Näitä heilutellaan kuten sädetikkuja hääparin kunniaksi. Olen mahdollisesti itse kääntymässä wandien puoleen, vaikka ne ovatkin Suomessa vielä aika harvinaisia :)






2 kommenttia:

  1. Meillä vieraat heiluttivat paperisia viirejä vihkimisen jälkeen (niissä luki nimemme ja päivämäärä, kiva muisto vieraille) ja sädetikuista vieraat tekivät kujan poistuessamme illalla juhlista. Molemmat vaihtoehdot olivat tosi kivoja ja toimivia. :)

    http://projektinahaat.blogspot.fi/2013/11/viiriliput-vaihtoehto-perinteiselle.html

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan kans ihastuttu noihin huiskutuskeppeihin :) Pakko saada!

    VastaaPoista