Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääblogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääblogi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Alle 3kk suureen päivään

Toukokuu ja häihin enää alle 3 kuukautta. Alkaa pikkuhiljaa kuoriutua ujo bridezilla minustakin tämän kunniaksi. En tiedä onko se ajan "vähiin käyminen", kun tuntuu että tässä on aktiivista suunnittelua tehty jo 1v 4kk - niin juu, sillä mittakaavalla ollaan loppusuoralla. Ei jotenkin haluais tämän kutkuttavan suunnitteluajan loppuvan, vaikka toisaalta haluaisi jo juosta kirkkokäytävää rakkaan syliin ja huutaa "tahdon"!


Ollaan päästy siihen vaiheeseen, että kutsut on postitettu ja kaasojen puvut on saapuneet. 



Alkaa stressi kolkuttelemaan. Vaikka paljon on tehty ja tilattu, on paljon vielä tekemättä. En ole vieläkään mm. löytänyt the kenkiä, joka dominoefektin lailla päästäisi pukuni ompelijan neulan alle lyhennettäväksi. Koska minua kiehtoo ajatus paljain varpain olemisesta juhlapaikalla (olisi erittäin minua), aloin miettiä vaihtoehtoa ballerinoista kirkkoon ja tosissaan luopumista kengistä hääjuhlassa. Jotakin kaunista kinttuihin tosin täytyy saada, joten etsiskelin vaihtoehtoja. Nilkkapitsit it is! Etsy.comista tein muutaman ihanan löydön ja mm. tilasin sukkanauhat:







perjantai 9. tammikuuta 2015

Vuoden Hääblogi -ehdokkuus!


Oih, oon niin otettu! On suuri kunnia, että blogini on valittu ehdokkaaksi Vuoden Hääblogi 2015 -äänestykseen. Voittaja julkaistaan Love Me Do -messuilla 14.2. ystävänpäivänä 2015 täällä rakkaassa kotikaupungissani Turussa VPK-talolla.

Olkaa ihania ja käykää äänestämässä tätä blogia vaikka päivittäin (äänestää voi kerran vuorokaudessa)! Super iso kiitos - jokainen äänesi merkitsee mulle tosi tosi paljon <3

VOIT ÄÄNESTÄÄ TÄÄLLÄ:

Rakkaudella, Satu







perjantai 26. joulukuuta 2014

Kuplivaa hopeaa alkumaljaksi: Aviva Platinum

Nyt löytyi meidän häihin täydellinen alkumaljakupliva! Nimittäin kimaltava Aviva Platinum. Juoma täytyypi tilata erikseen juhlapaikalle kun ei ole mikään perusjuoma, mutta tämä onnistuu. Piispanrannasta sanoivat jo paikkaa varatessa, että tilaavat hääparille mieleiset juomat ilman muuta. Prosentteja juomassa on 5,5% eli se on sopivan mieto, espanjalainen kuplaviini - maku on todella makea. Juoma itsessään on kimaltavan metallinhohtoista ja näyttää upealta niin pullossa kuin lasissa liikkuessaan, pullo on läpinäkyvä. Juomaa löytyy myös kultaisena ja ruusukultaisena, joten voi hyvin sävyttää esimerkiksi sormuksiin. Meillä sormukset ovat kaikki valkokultaa, joten Platinum on siksi meidän ehdoton valinta. Varmasti alkumalja, joka muistetaan! 

Pysyy noin parin tunnin verran ravistuksesta täysin kimaltavana ennen kuin kimallus alkaa upota pohjaan. Ei ole voimakaskuplaista, joten ravistus ei aiheuta räjähtelyä avatessa ja kun pääsee lasiin, hiilihapon kuplat sekoittavat juomaa jatkuvasti, joten liike ja kimallus jatkuu. Testattiin :)

Juomaa löytyy esimerkiksi meren takaa etelästä edukkaaseen hintaan 9,90€ / 75cl plo http://m.viinarannasta.ee/tuoteryhmat/32/79/26266

Katso videolta miten juoma muuttuu ja kimaltaa: https://www.youtube.com/watch?v=Cma9yOgys4k




keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hääblogin uusi ulkoasu

Päätin lämpimikseni, ja alkaneen lokakuun kunniaksi, hieman uudistaa hääblogini ulkoasua. Ainoa miinuspuoli on, ettei mobiilinäkymä ole hääppöinen, mutta eiköhän selvitä. Risuja ja ruusuja saa ja pitääkin antaa tuonne kommenttikenttään - onhan mulle tärkeää, että te rakkaat lukijatkin viihdytte, eikä minulla ole mahdollisuutta itse kokeilla näkymää kaikilla mahdollisilla ruuduilla. Kun on olemassa miljoona, miljoona, miljoona ruutua ;)


tiistai 23. syyskuuta 2014

Muistilista hääpareille juhlapaikkapalaveria varten

Venueen eli juhlapaikkaan pari tutustuu nykypäivänä usein alkuun internetissä. Päivitetyt, selkeät ja runsailla kuvagallerioilla kuorrutetut kotisivut houkuttelevat tutustumaan juhlapaikkaan paremmin. Meillä ainakin karsiutui heti pois paikat, joilla ei ollut kunnon kotisivuja ja hyviä valokuvia tiloista. Paikkoja kun on paljon (ainakin täällä Turun seudulla) ja kuvista on helppo valita ne oman näköiset venuet ja lähteä niihin paikan päälle tutustumaan livenä.




Kun paikka on lyöty lukkoon, on palaverin paikka. Juhlapaikan yhteyshenkilön kanssa tavataan usein kahdesti, varauksen yhteydessä / heti jälkeen, sekä toisen kerran pari kuukautta ennen suurta päivää. Kun tämä kriittinen tapaaminen tulee ajankohtaiseksi, on hyvä tyhjentää kameran muisti, pujottaa taskuun mittanauha, kynä sekä laskin ja listata kysymykset ylös, jotta muistaa tiedustella kaiken tarpeellisen. Meillä catering tulee talon puolesta, joka helpottaa paljon. Erillisen cateringin kanssa on käytävä erikseen palaverissa ja sumplittava esim. juhlapaikan keittiötilojen ja cateringin yhteensopivuus. Ottakaa huomioon, että juhlatiloihin joissa on A-oikeudet, ei saa tuoda omia alkoholijuomia.

YLEISTÄ
Menu? (Hyvä ruoka, parempi mieli - testatkaa häämenunne maut)
• Pöytäjärjestys? (Koittakaa pöytäjärjestys livenä, siirrelkää pöydät ja tuolit - vain näin näette mikä toimii ja mikä ei. Piirtäkää pöytäkartta - helpottaa istumajärjestyksen tekoa - ja ottakaa selvää kuka pöydät ja tuolit siirtelee)
• Onko tilassa A-oikeudet? Jos on, millainen juomavalikoima ja minkä hintaisia juomat ovat?
• Onko juhlatilalla hyväksi todettuja yhteistyökumppaneita (kukkakaupat, konditoriat, ohjelmapalvelut yms)? 
• Millä paikalla otetaan hääkuvat?
• Pistorasioiden paikat?
• Jatkojohtojen tarve?
• Valaistus sisätiloissa? Entä ulkona?
• WC tilat ja mahdollisen tarvikeboxin paikka? Jos haluatte naistenhuoneeseen esim. hajuvettä, hiuslakkaa, suoristusraudan, kamman, suihkutettavaa deodoranttia, laastaria, extra sukkahousut...
• Voiko lemmikin tuoda juhlapaikalle?
• Miten pöydät katetaan? (Jos teillä on tietty visio kattauksesta, kokeilkaa se ja ottakaa kuva, jonka voitte laittaa sähköpostitse muistutuksena henkilökunnalle)
• Saako makeat herkut tuoda tiloihin omasta takaa esim herkkubuffet, karkkibuffet tai hääkakku?
• Montako tarjoilijaa / vahtimestaria tms tarvitaan?
• Mitä sisältyy hintaan? (Lautasliinat, pöytäliinat, kukat, koristelu)
• Päivän ruokailujen aikatauluarvio? (Kuinka kauan kestää ruoan esillelaitto / pois korjaus / kahvin + kakun esillelaitto)
• Mihin aikaan tulee pilkku?

KORISTELU
• Tuolien malli (Tuolihuput / muu koristelu)
• Pöytien mitat pöytäliinoja / kaitaliinoja / koristelua varten? (Usealla juhlapaikalla on valkoiset pöytäliinat saatavilla, tarkistakaa asia)
• Milloin on mahdollista päästä koristelemaan juhlatilaa ja aiheutuuko kuluvista tunneista lisäkustannuksia?
• Millä menetelmillä koristeita saa kiinnittää?
• Saako tauluja / muita tavaroita siirtää?
• Minne karkkibuffetin / vieraskirjapöydän / photo boothin voi sijoittaa?
• Saako pöydissä polttaa kynttilöitä? (Historiallisesti merkittävissä rakennuksissa tämä ei välttämättä ole mahdollista) 
• Kuka siivoaa juhlatilan / korjaa koristeet pois ja milloin?
MUSIIKKI
• Onko juhlapaikalla äänentoistoa / mikkejä / videotykkiä + valkokangasta? (Mistä napista laitteet toimivat, kuka niitä hoitaa)
• Missä muodossa laitteista soitettava musiikki tulee olla?
• Milloin bändi / DJ voi järjestää soundcheckin?

• Mihin aikaan bändin / DJ'n tulee lopettaa?

ULKOILMASSA
• Mihin vieraat voivat jättää autonsa?
• Onko juhlatilan pihalla istumapaikkoja
?
• Onko ulkona mahdollisuutta äänentoistolle?
• Missä ulos suunnitellut ohjelmanumerot toteutetaan sadesäällä?
• Mistä suunnasta aurinko paistaa?
• Missä tupakointi on sallittua?
• Mihin sijoitetaan tienviitat / kyltit?

Toivottavasti tästä oli apua juhlia järjestäville :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Keep Calm

Heips kaikille ihanille lukijoille ❤️ Terkkuja sohvan pohjalta tältä potilaalta: tänään aamulla revittiin loput viisauden hampaat suusta. Koko päivä menee siis kipulääkkeitä napsien ja sosekeittoja hörppien kotisohvalla, hääblogeja lukien. Telkusta Yes To The Dressiä jomotusta lievittämään <3 Oman puvun pitäisi saapua muutaman viikon kuluttua - en malttaisi odottaa! Tuntuu mahtavalta, että oma The Dress on löytynyt, samoin juhlapaikka ja kirkko. 


Jos joku vuoden 2015 morsian ei vielä ole tietoinen: facebookissa on meille oma ryhmä, jossa pääsee hehkuttamaan ja jakamaan huolia muiden samassa vadelmaveneessa kelluvien kanssa! ❤️

Ryhmään pääset laittamaan liittymispyynnön tästä linkistä: https://www.facebook.com/groups/haat2015/?fref=ts