maanantai 7. huhtikuuta 2014

Angelica Brides Turku

Keväinen keskiviikko ja varattu aika Turun Kauppiaskadun Angelica Bridesiin. Kaksi kaasoa kolmesta mukana, odotukset korkealla. 

Kun kävelimme sisään, meitä oli vastassa ystävällinen henkilökunta. Angelica Brides oli tiivistettynä satiiniaalloissa ja pitsikuohuissa kimalteleva tyllimeri. Jokaisen morsiamen taivas! Silmiini osui eräs puku, jonka olin bongannut aiemmin netistä ja joka oli sulattanut sydämeni täysin. Olin jostain syystä olettanut, ettei sitä löytyisi Suomesta, saati Turusta. Angelica Bridesta löytyi sekä se, että monia muita. Valitsin sovitettavaksi useita upeita pukuja, ihan vain siksi, että niiden sovittelu on ihanaa. Tässä muutamia erittäin kauniita

1. Sophia Tolli : Y21254
2. Luna Novias : Elbet
3. David Tutera : Louise


Olin jo erittäin vakuuttunut näistä, mutta viimeisenä sovitusvuorossa oli se puku, johon olin silmäni jo netissä ensinäkemältä iskenyt: Sophia Tolli Maysilee. 

Kyynel kohosi silmäkulmaani nähdessäni puvun peilistä ylläni, kylmät väreet menivät pitkin kehoa. Ei ollut sanoja kuvaamaan sitä tunnetta kun tiesi, että this is it. 
Morsiamille, jotka ette ole löytäneet vielä unelmienne pukua: jatkakaa etsimistä. Sen kyllä tuntee, kun se oikea osuu kohdalle. Tämä mallikappale oli vielä shamppanjan värinen ja 36, eli kokoa liian suuri, mutta silti tiesin heti: tästä teetetään lumenvalkoinen versio kokoa 34. 


4 kommenttia:

  1. OI, onnea oikean puvun löytämisestä. Jos tunne oli tuollainen, ei puku voi olla muuta kuin täydellinen :) Kurkistuskuvat ainakin näyttävät lupaavilta :)

    VastaaPoista
  2. Onnea puvun löytymisestä! Olen iloinen puolestasi! Mulla on tuo kivinen taival vasta alussa, mutta jospa se oikea (puku) joskus löytyisi! :)

    VastaaPoista
  3. Onea Sen Oikean Puvun johdosta! :) Ja ihanaa löytää myös uusi morsian, joka bloggailee täältä "kotinurkilta". Kurkkaahan blogini sekä yritykseni nettisivut (www.sarandia.fi). Sivuilta löytyy niin vuokratarvikkeita kuin paperituotteita sekä tietysti hääsuunnittelijan palveluita. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan näköisiä kaikki, mutta varsinkin tuo viimeinen kurkistus! Oon ihan fiiliksissä sun puolesta! :)

    VastaaPoista